Besòs Water Tower – piilotettu modernistinen maamerkki kattoterassin näkymillä

Besósin vesitornista

Besòsin vesitorni, Torre de les Aigües del Besòs, on yksi Poblenoun ja Fòrumin kaupunginosien silmiinpistävimmistä modernistisista teollisuusmaamerkeistä. Kokonaan tiilestä rakennettu ja taiteilijoiden, kuten Ramon Calsinan, Josep M. Subirachsin ja Joan Pallarèsin, ihailema torni on edelleen yksi Katalonian historiallisen vesi-infrastruktuurin kauneimmista esimerkeistä.

Tornin rakentamisaikana Poblenou oli pikemminkin teollisuusalue kuin asuinalue. Hanke alkoi sen jälkeen, kun löydettiin maanalainen pohjavesikerros, joka sisälsi luonnostaan ​​puhdasta, vähäsuolaista vettä. Tämä johti Aigües del Besòsin vesiyhtiön perustamiseen, joka rakensi tornin syöttääkseen vettä painovoimaisesti läheisiin tehtaisiin ja Barcelonan Ciutadellan alueelle.

Torni oli alun perin 51 metriä korkea, kun se vihittiin käyttöön vuonna 1882, ja sen huipulle lisättiin suuri vesisäiliö. Ulkopuolinen kierreportaikko kiertää säiliötä, koska tornin keskiosa oli varattu ylös- ja alasvirtausputkille. Alkuperäisessä suunnitelmassa oli toinen säiliö, joka alkoi 80 metrin korkeudesta, jolloin kokonaiskorkeus olisi 124 metriä, mutta tätä laajennusta ei koskaan saatu valmiiksi.

Tornin vieressä on Casa de Vàlvules, venttiilirakennus. Lähellä sijaitsi aikoinaan nyttemmin purettu kattilarakennus, jossa oli kaksi tunnetun Alexander Hermanosin valmistamaa höyrykattilaa. Alun perin Cardiffin kivihiilellä polttoaineena toimivat kattilat käyttivät neljää pystysuoraa höyrykonetta Casa de Vàlvulesissa. Nämä moottorit käyttivät pumppuja, jotka kykenivät nostamaan 12 000 kuutiometriä vettä 40 metriin ensimmäistä säiliötä varten ja toiset 12 000 kuutiometriä 80 metriin suunniteltua toista säiliötä varten. Glasgow'sta tuodut putket ja venttiilit oli suunniteltu kestämään jopa 15 ilmakehän painetta.

Täydellä kapasiteetilla kompleksi oli suunniteltu toimittamaan satatuhatta kuutiometriä vettä 24 tunnin välein. Pohjavesikerroksesta virtasi torniin kellarikerroksessa ja se työnnettiin ylös keskikuilun kautta keraamisilla vuorattuihin säiliöihin. Syöksyputki sijaitsi juuri siirrettävän galvanoidun rautasiivilän yläpuolella, joka suodatti epäpuhtauksia. Säiliöissä oli mittauslaitteet ja lämpötilan säätimet pumppaus- ja laskujärjestelmien automaattisen toiminnan varmistamiseksi.

Torni rakennettiin kokonaan umpitiilestä, ja teräsrakenteita käytettiin vain sekä tornin että Casa de Vàvulesin kattoparruihin. Rakenteen oli kestettävä paitsi valtava veden paino myös pumppausjärjestelmän aiheuttamat sisäiset painevoimat. Pohjapiirroksessa torni koostuu kolmesta samankeskisestä tiilirenkaasta: keskellä olevasta ytimestä putkille (kukin halkaisijaltaan 30 cm), keskimmäisestä renkaasta rakenteellista lujuutta varten ja ulommalta renkaalta. Kierreportaat kulkevat ulomman ja keskimmäisen renkaan välillä, jotka kaikki on yhdistetty tiilikaarien ja laajan katalan tiiliholvin käytön avulla.

Tornin rappeutuminen alkoi, kun liiallinen vedenotto pohjavesikerroksesta loi tyhjiön, joka veti sisään merivettä läheiseltä rannikolta. Tuloksena ollut suolaantuminen teki vedestä sopimattoman teollisuus- ja asuinkäyttöön, mikä johti hankkeen luopumiseen ja toisen säiliön peruuttamiseen. Torni lopulta rapistui.

Pere Falqués i Urpí (1850–1916), Besòsin vesitornin arkkitehti, oli merkittävä henkilö katalonialaisen arkkitehtuurin parissa. Hänestä tuli Sant Martí de Provençalsin kunnallinen arkkitehti vuonna 1873, ja myöhemmin hän toimi Lluís Domènech i Montanerin rinnalla Barcelonan pääarkkitehtina. Falqués osallistui vuoden 1888 yleisnäyttelyyn Parc de la Ciutadella ja voitti kilpailun Plaça de Catalunya -aukion uudistamisesta. Hänet tunnetaan myös useiden Barcelonan ikonisten rautaisten katuhuonekalujen suunnittelusta, mukaan lukien Passeig de Lluís Companyn, posta lamppujen pylväät. Avinguda de Gaudí ja Passeig de Gràcian lyhtypylväspenkit Casa Batlló ja La Pedrera.

Nykyään Besòsin vesitorni on restauroitu ja avattu uudelleen yleisölle. Poblenoun historiallinen arkisto sijaitsee Casa de Vàlvulesissa, ja torni itsessään toimii museona, jossa on opastettuja kierroksia ja panoraamanäkymiä katolta.

Besòsin vesitornin historia

1800-luvun lopulla Barcelona kärsi vakavasta vesipulasta, ja vuosina 1875 ja 1876 vallitsi äärimmäinen kuivuus. Besòsin vesitorniprojekti nousi esiin kunnianhimoisena yrityksenä turvata luotettava vesihuolto nopeasti teollistuvalle Poblenoun alueelle ja kasvavalle kaupungille.

• 1877: Julkaistaan ​​raportti, jossa ehdotetaan Besòs Water Companyn perustamista. Sitä johtaa sijoittaja Francisco Javier Camps Puigmartí. Tuolloin Euroopan kaupungit kuluttivat paljon enemmän vettä asukasta kohden – Marseille (420 l), Pariisi, Dijon ja Glasgow (200 l) – kun taas Barcelonassa kulutettiin keskimäärin vain 19 litraa. Uuden tornin tavoitteena oli nostaa tämä 38,22 litraan.
• 1880: Rakentaminen aloitetaan Campsin ja Kuentzmannin panimon aiemmin hallussa olleelle maalle. Kuuluisan Damm-oluen toinen perustaja August Kuentzmann Damm oli toiminut täällä ennen paikan uudelleenkäyttöä.
• 21. kesäkuuta 1882: Tornin ja sen ensimmäisen vesisäiliön, jonka tilavuus on 600 m², vihkiäiset toimittavat juomavettä Barcelonan asukkaille ja läheisille tehtaille.
• 1888: Torni alkaa toimittaa vettä Can Gironan terästehtaalle Poblenoussa (myöhemmin tunnettu nimellä MACOSA).
• Toukokuu 1889: Korkeita suolapitoisuuksia havaitaan meriveden tunkeutumisen vuoksi pohjavesikerrokseen. Asuinrakennusten vesihuolto lopetetaan. Hankkeen epäonnistuminen vaikuttaa syvästi Camps Puigmartín elämään, joka kuolee vuonna 1890.
• 1895: Besòsin vesiyhtiö puretaan. Torni myydään englantilaisomisteiselle Barcelona Besòs Waterworks Company Ltd:lle ja siirretään myöhemmin Societat General d’Aigües de Barcelonalle (SGAB).
• 1895–1922: SGAB käyttää tornia yksinomaan teollisuuden tarpeisiin, pääasiassa palvelemalla Can Gironan terästehdasta.
• 18. toukokuuta 1922: Can Gironan seuraaja Material para Ferrocarriles y Construcciones S.A. valmistaa junan vetureita ja vaunuja tornista toimitettavalla vedellä.
• 1936–1939: Espanjan sisällissodan aikana torniin asennetaan ilmatorjuntapatteri sen strategisen korkeuden ja sijainnin vuoksi.
• 1992: Barcelonan kesäolympialaisten alla ympäröivät tehtaat puretaan ja rannikkoa uudistetaan merkittävästi, jolloin torni eristetään, mutta säilytetty.
• 1993: Material para Ferrocarriles y Construcciones S.A. suljetaan ja koko teollisuuskompleksi hylätään.
• 1996: Terästehdas puretaan, jolloin jäljellä ovat vain vesitorni ja Casa de Vàlvules.
• 8. tammikuuta 2010: Barcelonan kaupunginvaltuusto ja SGAB allekirjoittivat sopimuksen tornin entisöinnistä. Arkkitehdit Antoni Vilanova ja Eduard Simó johtivat projektia teknikko Joan Olonan ja historioitsija Mercè Tatjerin avustamina.
• 2010–2012: Täydellinen konservointiohjelma entisöi tornin ja venttiilikopin säilyttäen mahdollisimman paljon alkuperäistä materiaalia. Asennettiin kaksi uutta teräksistä kierreportaikkoa, jotta vierailijat pääsevät turvallisesti ylempiin kerroksiin.

Kuvagalleria Besósin vesitornille

Avaa koko näytön galleria napsauttamalla mitä tahansa 58 kuvasta. Huomaathan, että kuvien katselu on sivustomme Fair Use ‑käytännön .

Besósin vesitorni Yhteenveto hinnoista

Besósin vesitornin kartta